”Keskeytetty ei aina ole uhri. Hän voi miettiä, ovatko omat
jutut kiinnostavia.”, kertoo puheviestinnän professori Maarit Valo Jyväskylän
yliopistosta. Miltä sinusta tuntuisi, jos ystäväsi, opettajasi tai
perheenjäsenesi keskeyttäisi sinut yhtenään? Varmasti hyvin turhauttavalta.
Olen samaa mieltä, sillä usein ajatellaan, että ihmiset keskeyttävät tahallaan
ja ilkeyttään, vaikka niin ei olisi. He saattavat vain olla hyvin innostuneita
keskustelustanne. Heillä saattaa olla samankaltaisia ajatuksia tai heillä ei
riitä kärsivällisyyttä odottaa puheenvuorojaan. Tämä sama innostuneisuus ajaa
heitä tuomaan esille omat parhaat ajatuksensa.
Keskeytetty saattaa
olla harmistunut tai ärsyyntynyt, koska puhekumppani on taas katkaissut hänen
kertomuksensa, jotta voisi puhua itsestään ja omasta elämästään. Hänen
kannattaa kuitenkin uhrata ajatuksia myös keskustelukumppaniin ja koettaa
ymmärtää tätä. Joskus taas keskeytetty ei edes huomaa, että hänet on
keskeytetty, jos keskeyttäjä täydentää keskeytetyn puhetta. Keskustelussa voi
puutteista huolimatta olla hyvän dialogin piirteitä.
Suomalaisilla on tapana ajatella, että keskustelutilanteessa
yksi puhuu ja muut kuuntelevat. Tämä saatetaan mieltää kohteliaaksi. Mielestäni
se ei ole kuitenkaan ole oikein, sillä ethän sinä saa suunvuoroa ollenkaan, jos
vain annat muiden puhua. Kannattaa koettaa pysyä ”tasapainossa” keskustelun
kannalta. Se tarkoittanee sitä, että molemmat saisivat saman verran puheaikaa.
Ettei toinen vain pälpättäisi koko ajan omista asioistaan.
Hyvässä keskustelussa kaikille osallistujilla on
mahdollisuus tulla kuulluksi, kertoa omia yhteistä asiaa eteenpäin kuljettavia
ajatuksiaan. Osaavat keskustelijat ovat vuorovaikutuksessa keskenään niin, että
keskustelusta jää kaikille hyvä olo. Keskustelussa saa ilmaista itseään ja
siinä myös oppii tuntemaan omaa persoonaansa.
